maanantai 11. syyskuuta 2017

Kaikkea kivaa matkan takaa

Entisen asuinpaikkakuntani joka syksyinen takakonttikirppis oli aina siellä asuessani yksi parhaista poniapajista. Nyt monen vuoden tauon jälkeen päätimme siskoni kanssa lähteä kirppistelemään 150km päähän ihan vain nostalgian takia (tai oli meillä paikkakunnalle muutakin asiaa, mutta eniten odotin takakonttikirppistä). Matka oli hauska ja kannattava, sillä sää oli hyvä ja kaikkea mukavaa ostettavaa löytyi.

Koska Shopkinsit on nykyisin ihan ykköskeräilykohteeni, niin ilahduin kovasti löytäessäni ensimmäiset 1.sesongin Shopkinssini. 13kpl/5 euroa, ei ollenkaan paha hinta. Nämä oli kunnoltaan leikittyjä, mutta onneksi pelkkä vesipesu puhdisti hyvin.

Nutty Butter, Creamy Bun-Bun, Creamy Bun-Bun (variantti), Alpha Soup (variantti) ja Little Sipper (variantti)
Candy Kisses, Cheese Kate, Bread Head, Melonie Pips (variantti) ja Sponge Cake (ykkössesongin ostoskärryn mukana tuleva)
Crispy Chip, Shampy ja Apple Blossom

Shopkins-rakkauteni ei ole näkynyt blogissa kovinkaan paljoa, sillä ostan näitä niin paljon, etten ehdi kaikkea kuvailemaankaan. Mutta nämä ovat itselleni alun nihkeyden jälkeen muuttuneet melkeinpä intohimoksi. Rakastan Shopkinseja!

Mutta niihin muihin löytöihin. Monster High Draculaura maksoi 5 €, eikä neidille tullut mukaan kuin ständi vaatteiden ja kaulakorun lisäksi.


Dam-valmistajan vintage-trolli, jalkapohjassa vuosiluku 198?, viimeisestä luvusta on todella hankala saada selvää. Raukkaparka on saanut aikamoiset manikyyrit, pedikyyrit ja vielä korvatkin on väritetty. En voinut jättää tätä sinne romukoppaan, hintaakin oli vaivaiset 0,50€.


Toisenlainen pörröpää löytyi pienestä pussista kahden vintage-yllätysmunatrollin kanssa (unohdin ne pikkuruiset kuvata), hintaa pussilla oli 0,50€.


The Zelfs-pörröpäät on itselleni tuttuja vain netin kautta, monet kanssakeräilijät ovat jakaneet ihania kuviaan näistä. Omaa en ole saanut hankittua, ennen kuin nyt. Ja livenä nämä ovat vielä suloisempia kuin kuvissa! Tämän yksilön nimi on kaiketi Elfa, muuta tietoa en ole vielä saanut pienokaisesta kerättyä. Yllätyin siitä, että tällä oli liikkuvat jalka-ja käsinivelet, vaikka on aika pieni kooltaan. Todella suloinen uusi tuttavuus, siskonikin ihaili tätä.

Vähän omituisempi otus löytyi euron hintaan. Selässä lukee Mattel ja vuodesta on vaikea saada selvää. 2008? 2006? Löysin netin syövereistä tälle lelusarjalle nimenkin, mutta nyt en muista sitä enää. Ostin tämän kun oli niin kivan näköinen ja ok kunnossa kunhan puhdistan sen. Samassa korissa oli liila lajitoveri, mutta sen hiukset oli sellainen säkkäräkasa etten uskaltanut ottaa kunnostettavaksi.


90-luvun lelusarjan Teeny Weeny Families reboottaus 2000-luvulle eli Teeny Little Families kellotalo löytyi ja maksoi euron. Sisällä oli sekalaista tavaraa, en ole vielä selvittänyt alkuperiä. Kaksi pientä hahmoakin mukana tuli. Minulla onkin tästä sarjasta vain kännykkätalo, jonka ostin keväällä kun sisältä löytyi vintage-TWF hahmoja. Tuota vanhaa sarjaa minulla onkin sitten paaaljon enemmän....



In my pocket-sarjan nukkapintaisia koiria löytyi kolme kappaletta ja talo (tosin en ole edes ihan varma onko talo koirien). Hinta pussille oli 2€.


Huomasin vasta kuvatessa miten hassusti tuon oikeanpuolimmaisen hauvan silmät on. Näiden nimiä en ole vielä löytänyt.

Kuten aiemmin kerroin, tämä takakonttikirppis (ja koko paikkakunta) on hyvä paikka löytää poneja halvalla. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, pieni kasa ihania poneja lähti uuteen kotiin mukaani. Karvat on vielä kaikilla laittamatta ja hieman hassusti.

G3-poni, jonka oletin heti värin perusteella olevan Cherilee ja netistä tarkistin olevani oikeassa. Nämä G3-ponit on kyllä kauniita, harmi kun myin oman kokoelmani pois muutama vuosi sitten. Ja annoin muutamat veljen tyttärelleni (6v.),  nyt odotan milloin kehtaan pyytää niitä takaisin, kunhan on vanhempi. :D


G4-poneja löytyi paljon, kaikki samalta myyjältä. Pussi poneja (4kpl) maksoi vitosen ja ponilinna Prinsessa Cadancen ja Shining Armorin kanssa 8 euroa. Linnaa oli vaikea kuvata, joten sen esittely jää johonkin toiseen kertaan. Mukana tuli kummassakin (pussissa ja linnassa) kaikenlaista pikkutavaraa, joiden avulla pystyi suurinpiirtein tunnistamaan ponit.

Princess Cadancen pään ja vartalon sävyero on häiritsevän selvä.

Cadance ja Shining Armor ovat vuodelta 2012 ja tykkään tästä pariskunnasta FIM-sarjassa, joten oli mukavaa saada nämä itselleni.


Kaksi Applejackia samalta vuodelta (2012). Tinseliharjainen on setistä Crystal Empire Singles ja toinen Sweet Slumbers with Applejack ja Star Dreams.


Star Dreams (baby) vuodelta 2012 ja Snowcatcher vuodelta 2011. Snowcatcheria näin aikoinaan kaupassakin. Star Dreams on ensimmäinen G4 baby-ponini. Väreiltään pikkuinen muistuttaa paljon Starlight Glimmeriä, voisivat olla jopa siskokset.


Viimeinen ponilöytö olikin oikea lottovoitto, nimittäin G1-poni ja Windy Wing Pony ehjillä, alkuperäisillä siivillä! Flurry on tämä kaunokainen nimeltään.


Hieman likainen vielä toistaiseksi ja karvatkin on miten sattuu, mutta puhdistan ja kaunistan ponin heti kun ehdin kunnolla paneutua asiaan. Karvatkin ovat vielä pinkit, tuo väri haalistuu usein valkoiseksi ajan myötä. Hintaa tällä ponilla oli 0,50€.

Mukava reissu, josta sain kaikkea kivaa muistoksi ja kokoelmia kasvattamaan. Ensi vuonna sitten uudestaan!

1 kommentti:

  1. mmmMMMHH! Olen niin jelly tuosta Windy Wing Ponista, kun on siivet tallella ja maksoikin vain 0,50€.
    Ja sitten nuo muutkin ihanuudet, Ah~! Kyllä sinulla kävi hyvä aarreonni.

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.