lauantai 26. elokuuta 2017

Kesällä kuoriutuneet

Heinäkuun alkupuolella ostin kaksi viiden elukan Hatchimals collEGGtibles-pakettia, joista aikaisemmat juttuni löytyy täältä ja täältä. Yritän kerätä näitä söpöläisiä itselleni mahdollisimman monta tästä ensimmäisestä sesongista, sillä USA:ssa toinen sesonki on jo ilmestynyt kauppoihin (ainakin olen nähnyt kuvia siitä, mitään varmaa tietoa en ole saanut). Täälläpäin isommista kaupoista nämä isommat paketit on jo loppuneet, mutta pienempiä löytyy vielä jonkin verran, mutta välttelen niiden ostamista sillä pihinä keräilijänä haluan saada mahdollisimman monta mahdollisimman edullisesti.

En jaksanut näiden pakettien kohdalla tehdä availupostausta, vaan esittelen eläimet ihan vain näin kuvin ja virallisilta sivuilta löytyvin lajinimin. Munien pilkuista sen verran, että ne on helppo oppia tunnistamaan vertailun avulla ja pilkkujen avulla löytää myös esim. Limited Edition-munat helposti.

Giggle Grove munat tunnistaa tumman vihreistä pilkuista ja niitä löytyi paketeista kaksi kappaletta. Nämä ovat tälläisiä kikattavia kavereita.


Draggle (eli lohikäärme) on todella suloinen, mutta värit voisi olla hieman yhteen sopivammat. Oma henkilökohtainen tavoitteeni on saada kerättyä ainakin nämä kaikki lohikäärmeet. Penguala (eli pingviini/lintu) on myös suloinen, mutta nuo värit on edellen aika hirveät. Kumpikin on yleisiä harvinaisuudeltaan.

Lilac Lake paikan eläimet ovat kaikki muotiltaan samanlaisia kuin muut vastaavat eläimet, mutta näitä yhdistää sama väritys, joka näkyy myös munien pilkuissa, jotka ovat vaalean lilat.


Ensimmäinen collEGGtibles-elukkani oli pinkki kirahvi, joka sai nyt kaverin. Lajinimi näille on Girreo.

Forest eli metsän asukit tunnistaa vaaleasta, kirkkaammasta vihreästä kuin Giggle Groven.


Skunle (eli haisunäätä/skunkki) ei tuon tumman violetin ja turkoosin yhdistelmän takia ole oma suosikkini, mutta söpö koska näyttää niin veikeästi kieltään.

Gardenissa elää puutarhasta tuttuja eläimiä, joita ostamissani paketeissa oli kaksi. Nämä tunnistaa pinkeistä pilkuista.


Bunwee (pupu) ja Snailtail (eli etana) eivät tuntuneet kovin erikoisilta esittelypaperissa, mutta omana nämä on tosi suloisia. Luulin muuten kuvien perusteella tuota etanaista madoksi/toukaksi ja myös sen takia en ollut sen ihailija aluksi.

Viidakon eli Jungle-munat tunnistaa tumman violeteista pilkuista.


Tämä Tigrette (eli tiikeri) oli toisen paketin se viides ja näkyvä eläin. Pidän tästä elukasta todella paljon, sillä se on niin leikkisän näköinen ja nuo värit on samaan aikaan kuin oikean tiikerin, mutta ei sitten kuitenkaan.

Hieman viileämmässä paikassa tykkää asua Polar Paradise-paikan eläimet, jotka tunnistaa harmaista pilkuista. Nämä eläimet on valmistettu sinisestä, läpinäkyvästä muovista ja omaan silmääni nämä on todella kauniita!


Pengualahan se siinä taas. Virallisilla sivuilla tällä on pinkit siivet, mutta omallani on muiden tapaan hopeiset. Tämä on harvinainen harvinaisuus-asteeltaan. Haluan Polar Dragglen!

Desert/Aavikon asukkaista minulla on vain yksi ja tämä tuli toisen pakkauksen näkyvänä eläimenä. Tämän paikan munat tunnistaa helposti oransseista pilkuista.


Koalabee on virallisilla sivuilla ja esittelypaperissa paaaaljon vaaleampi, omani on taas violetin ja turkoosin huono yhdistelmä. Mutta tuo ilme! Ihan kuin koala-parka olisi ihan pihalla eikä tiedä edes missä on.

Pitkän etsimisen ja kaivelun jälkeen löysin paketin, jossa oli yksi muna, jossa oli turkoosit pilkut. Vihdoinkin, Limited Edition Cloud Cove!


Ihanaa, se on Draggle! Ihanaa, se on nukkapintainen! Pettymys, sillä raukkaparka on koko ajan nokallaan, sillä sen on mahdoton seistä. Onko nämä tarkoitettu ripustaa jonnekin lentämään vai mikä järki on tehdä lelua, joka on koko ajan rähmällään?

Pahoittelut rumista sormista...

Pakko myöntää, että vaikka tämä nukka-Draggle on aikamoinen pettymys, se on silti tähän astisen kokoelmani söpöin ja oma lempparini.

Tämän postauksen kaikki eläimet ovat yleisiä harvinaisuus-asteeltaan, paitsi tietysti Polar Penguala ja LE-Draggle. Jotenkin tuntuu hirveän vaikealta saada harvinaisempia elukoita, mikä tietysti on tarkoituskin, mutta silti minulla on koko kokoelmissa vain kolme harvinaista 17 eläimen laumasta.

Hatchimals collEGGtibles on kyllä aika kovaa ainetta, sillä olen lievästi koukussa. En vielä niin pahasti kuin Shopkinseiden kohdalla, mutta huomaan valkkaavani kaupassa paketteja LE-munia etsien. Pitää yrittää vielä muutama paketti ostaa tätä ensimmäistä sesonkia ja sitten odotella toista Suomeen saapuvaksi. Nämä ovat tainneet olla kuitenkin suht hyvin myyviä, joten jatkoa jopa Suomessa on luvassa.

Tämä elokuun loppu on ollut omituista nukkeaikaa, huomaan haalineeni erilaisia nukkeja alennuksesta ja samalla ostanut kuin huomaamattani uusia L.O.L Surprise!-palloja jo muutaman lisää. Niistä siis lisää tulevissa postauksissa.
Ja arvontaakin olen miettinyt pidettäväksi ennen joulua, siitäkin lisää sitten aikanaan... ;)

lauantai 19. elokuuta 2017

Kesäpaketti, osa 2

Kesäkuun Plasticpopin paketin ensimmäinen esittely löytyy täältä ja nyt olisi vuorossa toinen osa, jossa keskitytään noihin Pang-ju-nukkeihin.

Pang-ju on Grooven (Pullipin valmistaja tutummin) miniatyyri-bjd-eläinnukke. Nuken virallisessa esittelytekstissä nukkejen mahdollinen laji jätetään kertomatta, mutta yleisesti kaikki tuntuvat pitävän näitä chihuahua-rotuisina koirina. Pituutta nukella on n.10cm. Nukeissa on bjd (ball jointed doll)-nivelet eli pallonivelet, jotka mahdollistavat melkein rajattoman poseeraamisen. Pitää kuitenkin huomata, että nämä eivät ole hartsinukkeja, koska materiaali on sama kuin Pullipeissa, eli ABS-muovia. Pang-ju-nuket eroavat toisistaan pelkän teemaltaan, eli jokaisella otuksella on samat muotit, vain vaatteet ja face up muuttuu. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö nuket näyttäisi erilaisilta, kuten kohta näette.

Oma Pang-ju on ollut minulla haaveissa siitä lähtien kun aloin tutustua Pullipeihin ja muihin valmistajan nukkeihin, eli melkein kymmenen vuotta. Jossakin vaiheessa näitä ei tuntunut saavan mistään, mutta nyt kesällä Plasticpopiltakin löytyi useampi erilainen alennuksesa, jolloin omanikin ostin. Eli tälläiset;


Flower-Pang näyttää paketissaan vähän säikähtäneeltä.


Rambu-Pang taas näyttää vaatteita lukuunottamatta aivan ihanalta! Tuo tumma katse ja tuo silmien väri...

En erityisemmin pitänyt kummankaan stock-asuista, joten olin suunnitellut kokeilevani nukeille Sylvanian Families-eläinten vaatteita. Flower-Pang näytti kuitenkin livenä niin suloiselta, etten ole vieläkään vaihtanut neidin vaatteita. Paitsi otin tuon kukkalätsän pois päästä, siitä en pitänyt.


Kenkiä raukalla ei tullut mukana ja nuo "sukkahousutkin" ovat vain pienet (todennäköisesti mekossa kiinni olevat) palat. Mutta muuten asu on todella suloinen ja kesäinen.

Pang-ju-nukeilla on avattava pää, jonka sisällä on nivelissä tarvittavien narujen päät ja silmät, jotka voi vaihtaa. Olen huomannut että monella Flower-Pangilla toinen silmä katsoo koko ajan kieroon ja yritin korjata oman nukkeni silmiä, mutta tuloksetta. Ehkä pieni kierosilmäisyys vain korostaa nuken suloisuutta?

Ei kovin hyvä kuvakulma silmien takia...

Poseerauksien mahdollisuuden pitäisi kuminauhojen ja pallonivelten takia olla rajattomat, mutta pyh ja pah. Mukana tulevat kuminauhat ovat onnettomat, eikä kiristäminen auta pitämään poseerauksia. Muovi on vain liian liukas materiaali täydelliseen bjd-elämykseen. Joten näiden kanssa kuvaaminen on todella hankalaa, sillä raajat vääntyilee miten sattuu kokoajan. Flower-Pang osasi pitää muutamat poset kuitenkin ihan nätisti, joten sain suht hyviä kuvia.


Varsinaiseksi kauhukakaraksi paljastui omasta mielestäni poikapuolinen Rambu-Pang. Otin nukelta melkein heti stock-vaatteet pois ja kokeilin ensin SF kenguruperheen isän vaatteita. Ne olivat liian isot. Jouduin odottamaan pari päivää, ennen kuin sain ostettua alennuksesta pupuperheen  pojan, jolta varastin vaatteet (muut tavarat on koskemattomana laatikossa). Ne sopivat pienen kiristelyn jälkeen suht hyvin Rambu-Pangin päälle. Valitettavasti kuvasin nukkeja paljon myöhemmin, joten minulla on onnistunut vaatekuva vain eräältä illalta, jolloin kuvailin nukkeja kameran puhdistuksen ohessa. Pahoittelut hyvin surkeasta kuvasta.


Muovi on jälleen syynä vaatteiden löytämisen vaikeuteen. Nuken pinta on niin liukas, että vaatteet liukuvat pois päältä. Joten tällä hetkellä poikaseni on alasti, kunnes keksin jonkin vaateratkaisun.


Pidän Rambu-Pangista ihan mielettömästi tuon kauniin face upin, korvisten ja noiden silmien takia. Pikkuinen yrittää olla niin kovis, mutta oikeasti on vain taskukokoinen söpöläinen.


Rambu-Pangin narut on vieläkin huonommat kuin Flower-Pangin, sillä nuorukainen osaa vetää itsensä ihmeasentoihin vaikka yrität saada nukkea vain seisomaan nätisti. Hieman intoani näistä nukeista syö tuo suoraan sanottuna paska narutus ja laatu, sillä suunnittelin kuvaavani näiden kanssa kaikkea kivaa, mutta menetin hermoni jo näiden esittelykuvausten aikana. Joko keksin jotain tai myyn nämä parempiin koteihin, en ole vielä päättänyt. Sopivien nimien keksiminen auttaisi tutustumisessa, mutta en ole kovinkaan hyvä keksimään nimiä...


Söpöjä ne on, todellakin, mutta en yleensäkään tykkää kerätä tavaraa vain koristeeksi. Haluan kuvata ja hieman leikkiä välillä. En odottanut ostohinnalla mitään hartsinukkejen kaltaista elämystä (onhan niissäkin omat ongelmansa), mutta jokin näistä on tuntunut jäävän puuttumaan. Onnistuisikohan näille vaihtaa vartalon ja parantaisiko uudet narut asiaa? Pohdintaa, pohdintaa...

tiistai 15. elokuuta 2017

Kesäpaketti, osa 1

Kesäkuussa olin ostamassa uutta Pullip-nukkea, mutta koska mikään vakiokauppani Plasticpopin vaihtoehdoista eivät tuntuneet hyviltä, päätin ostaa jotain aivan muuta samasta kaupasta. Olen tilaillut aikaisemmin pariin kertaan kys. kaupasta ja kalliiden postimaksujen (15,90€) lisäksi en löydä yrityksestä moitteen sanaa. Kaupat ovat aina sujuneet hyvin ja paketti on tullut viikossa kotiovelle.

Kesäkuun puolivälissä ovelle saapui paketti, jossa oli tälläinen sisältö;


Re-ment-laatikoita kolme kappaletta ja kaksi Grooven Pang-ju-nukkea. Pang-ju-nuket olivat tarjouksessa, siksi päätin ostaa niitä kaksi. Re-mentit tilasin perinteen vuoksi; olen aina Plasticpopilta tilatessani ostanut niitä ja rakastan niitä! Tämä postaus on kaksiosainen, tässä osassa esittelen Re-mentit ja seuraavassa nuket.

Re-ment on miniatyyritavaroiden ja -ruokien valmistaja, jolta löytyy satoja erilaisia settejä. Ideana laatikoissa on se, että "teemaan" kuuluu yleensä 8 erilaista osaa, joista vasta avaamalla tietää minkä itse saa. Homma on helpompi, jos ostaa yhden pakkauslaatikollisen kerralla, sillä niin saa varmasti kaikki osat koko teemasta. Vaihtelun ja myynnin edistämiseksi seteissä vilahtaa tuttuja hahmoja; Hello Kitty, Gudetama (oma henk.koht. inhokkini btw), Doraemon ja moni muu. Itse pidän eniten mahdollisimman oikean näköisistä ruuista yms, sillä haluan käyttää tavaroita nukeillani (jos mittakaava sopii). Re-mentien mittakaava liikkuu välillä 1:6-1:12. Kaikki ruuat ja tavarat ovat todella yksityiskohtaisia ja hyvin tehtyjä, eikä hinnatkaan ole kovin kalliita (n. 3,50-6€).

Mutta nyt noihin tilaamiini laatikoihin. Ensimmäisenä tälläinen "Ekinaka Sweets". Valitsin tämän ihan vain koska suurin osa vaihtoehdoista näytti hyviltä.


Paketissa näkyy kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jota sisältä voi paljastua.


Toivoin saavani 1, 2, 4 tai 5 setin, mutta sisältä paljastui numero 7, joka tällä kertaa ei ollut onnenlukuni.


Ei hajuakaan, mitä nuo ovat. Näyttävät täytetyiltä suklaamunilta. Enkä yhtään tiedä mikä tuo yksi on, mutta se menee hyvin tuonne purkin sisälle. Purkki ja lusikat ovat kivoja.

Toinen boksi on nimeltään "Cherry Blossom Day" ja tämä oli pakkohankinta kun vaihtoehtoja selailin.


Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat todella ihania ja odotin oikeastaan tätä settiä eniten koko paketissa. Kaikki muut paitsi numero 2 ovat mieluisia, numero kaksi vain vaikuttaa hieman tylsältä muihin verrattuna. Kerrankin minulla oli onni puolellani, sillä halusin eniten numero kolmosen ja sain sen!


Tuo annos näyttää niin hyvältä, että tekisi mieli syödä se. Tuo alustarjotin on ihana, voisin ottaa sellaisen ihan oikeasti itselleni käyttöön.

Viimeinen loota olikin sitten valittu vain siinä mahdollisesti tulevien tavaroiden takia. En tiedä onko tämä joku manga tai anime, mutta "Playback Youth Days" on boksin teema.


Ihania kasari-ja ysäriromuja! Radio ja tietokone oli omalla toivelistalla, mutta setti numero 6 kaivautui esille. Akvaario on toki kiva, mutta miten drinkit, hotellin avain, sytkäri ja tupakka kuuluvat samaan settiin?


Kaikki tavarat on yksityiskohtaisia ja Dita jo iski silmänsä sytkäriin ja tupakkaan, mutta päätin parhaimmaksi piilottaa ne.

Tälläisiä siis näistä tuli. Jokaisesta laatikosta löytyi myös karkki, mutta en syönyt niitä. En ole syönyt aikaisempienkaan Re-ment-boksien karkkeja. Nam, kolme vuotta vanhoja japanilaisia karkkeja...

Seuraavassa postauksessa siis juttua Pang-juista.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Vitsi se on L.O.L!

Suomen kesään ei kuulu lelu-uutuudet. Koko kesä on mennyt jonkinlaisessa horroksessa, sillä mikään ei tunnu kiinnostavan; ei uusia nukkeja, ei uutta Shopkins-sesonkia ja ainoa plussa on ollut Hatchimals collEGGtibles-ötökät. Mutta eilen löysin Tokmannilta L.O.L Surprise-ylläripalloja, joiden saapumista Suomeen olen jännittänyt vähän. Pallot ovat perisuomalaiseen tapaan kalliita, 12,95€ kappale, mutta koska minulla oli rahaa, niin otin yhden palleroisen mukaan. Olen Instassa nähnyt näiden avaamisia ja millaisia "nukkeja" sisältä tulee. Mukavaa päästä näkemään näitä ihan livenä ja päästä itse aukomaan palloa.


Jo tuo pakkaustaide muistuttaa kovasti Bratzeja ja Bratz Babyz-linjaa, eikä ihme, sillä näiden valmistaja on sama, eli MGA, joka valmistaa myös mm. Project Mc2-nukkeja. Harmittelin kaupassa siskolleni, että taas Suomessa aloitetaan 2.kaudesta, niinkuin esim. Shopkinsien kohdalla, mutta tämä Series 2 taitaa olla kaikista uusin myös muualla maailmassa. Sain itse ainakin sellaisen käsityksen Instagrammin perusteella. Mukavaa, että tänne takapajulaan saadaan jotain oikeasti uutta, eikä vain Suomessa uutta.

Idea näissä palloissa on se, että noita kuorikerroksia kuoritaan ja sisältä paljastuu yksi pieni nukke pulloineen, vaatteineen, kenkineen ja muine varusteineen. Nuket ovat ns. taaperoita, eivät aikuisia. Nukkeja on useita erilaisia ja jokaisella on oma tyylinsä. Mutta aloitetaan!


Avaaminen aloitetaan vetoketjusta. Varmaan jollain mattoveitsellä tai muulla terävällä voisi skipata nämä kerrokset, mutta mitäs hauskaa siinä olisi?


En oikein osaa sanoa, mitä tämä ensimmäinen löytö on. Pelkkä vihje sisällöstä vai jotain hyödyllisempaa? Tässä vaiheessa tunsin pientä pettymystä, sillä sisällä on jokin urheilija. Ei tunnu kovin odottamisen arvoiselta...


Toisesta kerroksesta löytyy tarroja. Sain vasta paljon myöhemmin selville, mikä näiden tarkoitus ehkä on, mutta siitä sitten myöhemmin.


Seuraava ylläri olikin jo pallossa olevassa reiässä, joten se ei ainakaan ole pelkkä paperinpala. Ja pussista paljastui tuttipullo, joka jokaisella nukella on erilainen. Petyin hieman tähänkin, kamalan tylsän näköinen.


Seuraavassa kerroksesta löytyi hyvin pienet jalkapallokengät polvisukkineen.Tässä vaiheessa aloin hieman miettiä, olinko aina olettanut nukkejan olevan hieman isompia.


Seuraavaksi esiin kaivoin pienen pienen pelipaidan ja shortsit. Värit näissä vaatteissa on kyllä kivat ja nämä on oikeasti ihan todella pieniä.


Sitten alkoikin olla jo loppusuoran aika. Pallo kahtia ja sieltä sisältä paljastui paljon tavaraa.


Kahva tuohon palloon. En tiedä mitä hyötyä moisesta on. Pahoittelen sotkua taka-alalla, sillä jouduin pitämään kaiken poissa lattialta, ettei kissa söisi mitään.


Alemman kuvan tarkennus on missä on. Mutta tämän tarkoituksesta minulla ei ollut hajuakaan ennen kuin kaivelin nuken esille.


Iiks, siinä se nyt on! Mitähän täältä paljastuu....


Heti kun aukaisin pakkauksen, nenääni tulvahti omituinen haju. Ei muovi, kuten yleensä, vaan jokin imelämpi. Aivan samanlainen miltä suklaahajustetut vintagelelut tuoksuvat. En tiedä onko haju tarkoituksellinen vai ihan vain pelkästään muovista tuleva, mutta valitettavasti kaikki voimakkaasti haisevat lelut aiheuttavat minulle päänsärkyä. Mutta nukke on kyllä söpö, omalla tavallaan. Vartalon ja pään välillä on kuitenkin häiritsevä sävyero.


Äkkiä kamppeet niskaan ja tajusin vihdoin että hikipantahan se viimeisin romu oli. Tälläinen jalkapalloilija sieltä paljastui. Mukana tulleesta esitteestä etsiskelin nimenkin tälle.


Samalla kun katselin esitettä ja mukana tullutta ohjetta, tajusin mihin niitä tarrjoja käytetään.


Jokaisella nukella on jokin "taito", en tiedä onko niitä kaksi jokaisella. Mutta nukke joko vaihtaa väriä kylmässä vedessä, sylkee sille juotetun veden, itkee tai laskee alleen. Nukesta pitää itse ottaa selvää, mitä se tekee ja liimata tarra esitteeseen. En oikeasti yhtään tiedä mitä tuo minun nukkeni tekee, mutta sen "anatomiaa" tutkimalla veikkaisin, ettei se ainakaan itke tai laske alleen. Jotenkin pissaaminen (meinasin kirjoittaa tämän paljon karkeammin) tuntuu jotenkin omituiselta "taidolta". Hienosti pukeutunut nukke ja  laskee noin vain heti juotuaan alleen. Pikku-Britannia-sarjaa katsoneet voivat ehkä jakaa saman mielikuvan kuin minä...

Nukke tosin soveltuu tosi hyvin vesileikkeihin, sillä kaikki sen vaatteet on muovia.


Pallosta saa tälläisen telineen nukelle.


Tästä näkee hieman millaiset vaatteet on. Näitä vaatteita voi vaihdella noiden eri nukkejen kesken. Hiukset on mukavan yksityiskohtaiset, ei vain pelkästään tavalliset letit.

Nukke on myös aika liikkuvainen, sillä on nivelet kaulassa, olkapäissä ja lonkissa. Mukavaa, että nukke pystyy myös hieman liikkumaan eikä joudu töröttämään paikoillaan. Tähän jalkapalloteemaan tuo liikunnallisuus sopii todella hyvin.


En osaa oikein vielä sanoa varmaa mielipidettäni tästä. Se on söpö, mutta ehkä liiankin söpö? Palloa oli kuitenkin kiva availla ja mukavaa saada kokeiltavaksi jotain uutta. Näiden hinta on jälleen hieman suuremman keräilyn esteenä, mutta kyllä aion hankkia vielä toisen tälläisen. Ihan vain tälle kaveriksi. Kaksin aina söpömpi...

Pallosta sai myös tälläisen "huoneen" nukelle.
Pakko kiittää valmistajaa myös siitä, että pallosta on yritetty tehdä paljon enemmänkin kuin pelkkä pakkausmateriaali. Pakkaustaide oli pallossa todella kaunista, harmi kun en tajunnut ottaa niistä parempia kuvia.

Mutta nyt on aika palata taas "arkeen" ja kirjoitella blogiin ahkerammin. Kesältä on muutama juttu kirjoittamatta, joten niiden kimppuun seuraavaksi!