perjantai 25. tammikuuta 2019

Muisteloita ja maustetyttöjä

 Tämä teksti sisältää alastoman nuken.

Spice Girls oli minulle iso juttu vuosina 1997-99. Olin monien muiden tavoin kyseisen tyttöbändin fani henkeen ja vereen. Olin "huuman" alkaessa 10-vuotias ja Spaissarit oli ensimmäinen asia, jota koskaan olen fanittanut ja tuntuu että en enää koskaan pysty olemaan niin antautunut ja välitön fani kuin silloin esiteini-iässä. Minulla oli kaikenlaista oheiskrääsää ja koska netti oli silloin ihan outo juttu, oli Suosikki-lehti se, mistä sai tietoa bändin tapahtumista ja julisteita seinälle. Säästin rahaa että sain ostettua Spicewolrd-albumin c-kasettina Anttilasta (voi niitä aikoja...). Kuuntelin sitä päivästä toiseen. Olin koulussa ulkopuolinen ja kiusattu, mutta Spaissarit sai minut kuulumaan edes jotenkin joukkoon, kun tyttöjen liikuntatunnilla kinasteltiin siitä kuka oli paras bändissä ja lopulta päädyttiin siihen, että bändiä ei olisi ilman ketään sen jäsentä, joten kaikki oli parhaita.
Gerin lähtö bändistä oli minulle iso juttu, kun siitä oli ihan tv:n uutisissakin juttua. Menin ulos varastoon itkemään ettei kukaan perheestä saisi tietää että asia sattui niin paljon.

Spice Girls on minulle vieläkin rakas ja tykkään kuunnella bändin musiikkia vielä nykyisinkin. Jokin kuitenkin lapsuuden faniudessa on jäänyt suunnattomasti vaivaamaan minua. Nimittäin se, etten koskaan saanut Spice Girls-nukkea. Siskoni kanssa muisteltiin, että nukkeja oli ihan ison kaupungin leluosastolla ja olisin mieluusti ottanut itselleni Emman, mutta nuket olivat kalliita.

Muutama kesä sitten löysin kierrätyskeskuksesta alastoman tummaihoisen nuken, jonka tunnistin heti Mel B:ksi. Hintana taisi olla euro tai pari ja oli ihanaa kiikuttaa lapsuuden haave kotiin.


Spaissarinukkeja valmisti Galoop Toys vuosien 1997-99 aikana. Vaikka valmistaja onkin vähän tuollainen halpispuolen valmistaja, on nuket yllättävän yksityiskohtaisia. Mel B eli Scary Spice-nukella esimerkiksis on yksi tatuointi lanteilla.


Kynnet on lakattu, kädessä on reikä mikille ja peukalossa on jotain tummaa, joka saattaa olla sormus (tai sitten vain sotkua).


Käsivarressa nukella on kultaista/hopeista nauhaa, josta en tiedä kuuluuko se nukkeen vai onko jonkun lisäämä.


Puin nuken päälle vanhemman Barbien mekon, mutta nukke on niin eri mallinen vartaloltaan, ettei mekko istu kovinkaan hyvin maustetytön päällä. Eikä värikään ole Scary Spice-tyylinen, mutta antaa olla toistaiseksi.

Tällä nukella on omaan silmääni todella kauniit kasvot, vaikka hymy onkin aika häiritsevän leveä.


Selässä nukella lukee ©97GTI eli Galoop Toys, Inc. Mel B:llä on montaa erilaista sävyä kiharissaan.


Jotenkin näiden spaissarinukkejen tunnistaminen on todella hankalaa, koska ihan täydellisiä naamakuvia ja muita yksityiskohtia on hankala etsiä.  Veikkaisin tämän olevan "On tour"-sarjaa, mutta vannomaan en mene.

Mel B sai oleilla yksikseen välillä nukkehyllyssä, välillä vaatehuoneessa ja mietin jossakin vaiheessa jo nuken myymistäkin. Mutta keskiviikkona löysin kirpputorilta jotain, joka sai oikean spaissarinukkekuumeen aikaiseksi.


Geri! Alasti, hiukset hieman pätkäistynä ja kolmen euron hintalapun kanssa kiikutin nuken kassan kautta kotiin Mel B:n kaveriksi (?). Kotona etsin nukelle suht sopivan mekon päälle.


Pakko sanoa, että Geri on kyllä aikamoinen ilmestys. Meliin verrattuna nuken naama on suorastaan katastrofi.


Nuken selässä on sama teksti kuin Mel B:llä eli  © 97GTI eli valmistaja on sama. Hieman surettaa, että mahtava ja ikoninen hahmo on pilattu seisovilla silmillä ja hullun ilmeellä. En olisi tätä Geriksi tunnistanut, ellei siskoni olisi ollut taas apuna. Hieman epäuskoinen olin voiko tämä olla aito Spice Girls-nukke.

Gerillä on niskassa myös pieni tatuointi. Muistan kuinka kauheaa olikaan se, että nuorten tyttöjen idoleilla oli tatuointeja ja lävistyksiä, navat paljaana ja tissit esillä... Nykyaikaan jos vertaa, niin silloin oli aika kesyä menoa.


Silloin fanihuumassa spaissareiden vaatteet olivat ihanat ja vielä nykyäänkin tuo 90-luvun lopun tyyli on minusta ihanaa.


Geri-raukalta on lähtenyt hieman hampaista maalia ja se saa hymyn näyttämään aika omituiselta. Mutta en usko että hampaiden maalaus paljoa pelastaisi tätä nukkea.

Netistä etsiskelin hullun punapään klooneja, mutta en löytänyt niitä, en ainakaan yhtä häiriintyneellä ilmeellä. Joko tämä on tosi huonosti maalattu yksilö tai feikki. Joten on hankala sanoa mikä versio ja mihin sarjaan kuuluva nukke tämä on.


No nyt minulla on kuitenkin kaksi varmasti pisimpään haluamaani nukkea ja lisää olisi mukava saada, ehkä jollakin voisi olla omat vaatteet mukanaan.

Tämän postauksen kauhistelut koskevat siis tottakai vain näitä nukkeja, en kauhistele ihmisiä joiden mukaan ne on tehty.


3 kommenttia:

  1. oi spice girls-muistelu! <3 satutko sinäkin olemaan vm. 86 :D samastun kyllä suhun tosi paljo tässä! spaissareista se fanitus ja keräily mullakin lähti. mulla oli vain kavereilta nauhoitettuna niiden levyt, en saanut omia kun vanhemmat olivat tiukkoja silloin (olen uskovaisesta perheestä). tulee minunkin kuunneltua nostalgia-mielessä ja joskus muutenkin spice girlsiä edelleen, on se kyllä laadukasta genressään.

    ohoh, eka kertaa näen ilman vaatteita spaissari-barbin. vähän ehkä pelottavan mallinen toisaalta mutta hyvin huomioitu yksityiskohdat! tulee mieleen tuosta tukasta disco-ajan diivat jotenki?

    ihana toppi gerillä ^_^ kasvot.. joo samaa mieltä :D (geri oli lempparini lapsena niin nukke oli pettymys...) mulla on se gerin union jack-mekko, joskus huutiksesta varmaan sain vaatelotissa tms. barbiellehan se on ihan vain toppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vuoden nuorempi, eli vuoden 1987 tuotos. :D Omat vanhempani eivät ymmärtäneet fanitusta ollenkaan ja eikä ne nykyisinkään ymmärrä oikeastaan mitään mistä pidän. Kaikki turha on turhaa ja rahanmenoa, ei saa olla aikuisella nukkeja ja lemmikkejäkin joutuu salassa pitämään kun nekin on vain taakka ja rahanmenoa ja valivali. Huoh, onneksi on netti missä voi kirjoitella omista jutuistaan, ettei ihan pää räjähdä kun joutuu kaiken omanaan pitämään... Ja niin, onneksi minulla on ihana sisko, jonka kanssa voi livenäkin juttuja jutustella.

      Joo, nuo nuket on aika mielenkiintoisen muotoisia, mutta oikeastaan kaikki ne harvat muotinuket Barbie mukaan luettuna oli tuohon aikaan samanlaisen mallisia.

      Geri on tavallaan aina ollut oma lempparini, tosin penskana se vaihtui joka viikko kuka oli paras. Victoriasta en ole ikinä oikein tykännyt, en tiedä miksi. :/

      Poista
    2. tuo on kyllä kurjaa edellisiltä sukupolvilta tuomita ja arvostella toisten harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. annoin asian masentaa itseäni vuosia mutta nykyään en välitä :D netti on kyllä meidän "erilaisista" asioista pitävien ystävä ja pelastus.

      victoria oli varmaan liian kypsä ja tyylikäs lasten makuun :D vähiten minunkin suosikkini tuolloin.

      Poista

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.