maanantai 24. joulukuuta 2018

Jouluisia söpöläisiä

Ajattelin näin aaton kunniaksi hieman esitellä hyvin aiheeseen sopivia Shopkineita, eli erilaisia joulupalloissa tulleita hahmoja. Näistä sarjoista löytyy aika huonosti tietoa mistään, joten valmistusvuodet esimerkiksi on suurimmaksi osaksi omia arvauksiani.

Viime syksynä ostin kasan läpinäkymättömiä, ainakin punaisen ja vihreän sävyisiä yllätyspalloja BR-leluista. Näistä palloista kuoriutui ulos kolmos- ja neloskaudelta tuttuja Shopkineita, joille oli vain annettu hieman jouluisempi ulkonäkö.

Taco Terrie, Frost T Fridge, Sconnie

Kuten näkyy, realistisuus on heitetty romukoppaan juhlapyhien merkeissä ja värit ovat aika mielenkiintoiset. "Jäinen" Taco Terrie on ihan hienon näköinen, mutta vihreä Sconnie aika kamala.

Patty Cake, Wild Carrot, Snug Ugg
Shady, Wilma Wedge

Näitä myytiin nimellä "Christmas Blind Baubles" ja arvioisin näiden alkuperäiseksi ilmestymisvuodeksi 2015. Nämä tosiaan ilmestyivät Suomessa viime syksynä uutuuksina. En enää ehtinyt BR-leluihin hakemaan vielä muutamaa palloa, mutta ehkä parempi niin. Inhoan tälläisiä rahastusjuttuja, joissa sama asia julkaistaan vain erivärisenä.

Tokmannilta taas (jälleen syksyllä 2017) löysin toisenlaisia Shopkins joulupalloja. Pallo olivat läpikuultavaa muovia ja sisälle pystyi katsomaan, mitkä kaksi shopkinia siellä olikaan. Ja tässä sarjassa kaikki olivat uusia shopkineita, eikä saman vanhan kierrätystä. Sain haalittua kahta vaille koko sarjan kasaan.

Chrissy Present
Holly Wreath
Ornament Annie
Poppy Cracker
Teresa Tree
Sammy Santa Hat
Tämä on varmaankin lempisarjani kaikista Shopkins-sarjoista. Jokainen shopkin on yksityiskohtainen ja uniikki muotiltaan. Lempparini on Sammy Santa Hat, joten hieman harmittaa etten saanut kerättyä Sammyn vaaleanpuna-valkoista varianttia. Tälläisiä pieniä, mutta hyvin suunniteltuja/tehtyjä leluja haluan itselleni, enkä kymmenettä sesonkia samaa vanhaa...

Tänä vuonna ei leluosastoilta löytynyt mitään uusia Shopkins-juttuja.

Mutta tähän loppuun vielä muutama kuva, jotka napsaisin joululaulujen soidessa ja pysytellässäni pakkasta piilossa sisällä. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa

Hyvää joulua!


1 kommentti:

  1. Toivottavasti pukki toi mieluisia lahjoja ja vuoden vaihde sujui mukavasti. :)

    Ystäväni osti muutaman noita ensin mainitun sarjan Shopkinseja ja olimme molemmat aika tyrmistyneitä kun jännän näköisten pallojen sisältö selvisi. Aika pettymys tosiaan. Mutta toinen jouluteemainen sarja näyttää oikein kivalta! En moisesta tiennytkään. Onnittelut hienosta löydöstä. :)

    - TS

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.