maanantai 17. huhtikuuta 2017

Vanhoja yllätyksiä

Kinder-ylläreiden keräilyn aloitin virallisesti vasta tämän vuoden puolella, mutta kuten muutkin minun ikäiseni, niin kyllä niitä kilpikonnia ja leijonia tuli kerättyä silloin kultaisella 90-luvulla ihan tosissaan. Tuskin on ketään ikäistäni, joka ei rakkaudella muistelisi noita parhaita ylläreitä, mitä ikinä koskaan on saanut/saa Kindereistä.

Lapsuudenkodissani vanhempien luona on varmasti vielä paljon näitä ylläreitä piilossa ja olisi ihanaa löytää ne. Nykyiset "kokoelmani" ovat aika olemattomat. Tässä kuitenkin jotain kuvakimaraa niistä nostalgiakaipuisille. Mukana myös uusia sarjoja ja yksi muu kuin Kinder.

Tämän opettajattaren lisäksi minulla on kroko-sarjasta (CrazyCrocos) rehtori, mutta hänestä en saanut kuvaa napsaistua. Nämä lelut ovat käsinmaalattuja ja tämä minun opettajani taitaa olla se perjaintain viimeinen taidonnäyte. Muulla en osaa selittää tuota silmää.

Kilppareita (jotka ovat lemppareitani) minulla on vain kaksi samanlaista. Vesimeloni syövä on aina ollut suosikkini, samoin munasta kuoriutuva.

Leoventuras-leijonia minulla on viisi kymmenestä. Nämä kaikki löytyivät tänä talvena kirpparilta samasta pussista. Näistä taisi lähteä ajatus siitä, että hei, näitäkin voisin keräillä...

Tämä koira-sarja taitaa olla vuodelta 2010, eli reilusti edellisiä uudempi, mutta nämä on kuitenkin kivoja.

 Nämä Barbababat taitaa olla vuodelta 2011. Ne tulivat jossakin säläpussissa ja ovat niin kivoja, että haluaisin koko sarjan täyteen.

Keräsin joskus kotona vielä asuessa Maailman Lapset-yllätysmunista näitä pieniä hahmoja ja oli mukavaa löytää ne kotoa ja mukana oli vielä pari pahvista tavaraa.

Näistä pidin (ja pidän vieläkin) ihan valtavasti. En yhtään muista milloin nämä ilmestyivät. Olisi kiva saada näistäkin loput itselle.

Näille olisi kiva keksiä jokin järkevä ja toimiva säilytyspaikka, sillä nämä olisi tosi kiva pitää esillä. Mutta toistaiseksi ne joutuvat olemaan pusseissa omassa laatikossaan.

2 kommenttia:

  1. Mun lemppareita on krokot ja kilpparit. Toki muutkin löytyy ja pari kaksoiskappaletta, jos kiinnostaa. Esim. Vesimelonia ja kookosta juova kilppari. :) Barbapapojakin olisi muutama myydä. Tuolta huilistilta puuttuu hattu. Mites puput, norsut ja virtahevot?

    VastaaPoista
  2. Mä jätin tänne pitkän kommentin. Mihin se katos.

    VastaaPoista

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.