torstai 18. toukokuuta 2017

Nita Light

Kävin nappaamassa viimeisen Nita Lightin härveleineen lelukaupan hyllyltä yhdessä aiemmin esitellyn Sila Clopsin kanssa.


Nita on varmasti yksi kauneimmista Noveista, vaikka kaikki melkein samanlaisia piirteiltään ovatkin. Mukana tuli härvelin lisäksi lehti ja juomapullo (ja Nitalla päässä olevat kuulokkeet).

Lehden kannessa Alie.
Ohjelappunen
Paketti oli kookas ja sen vuoksi en jaksanut alkaa kuvailemaan sen avaamista, joten tässä suorilta itse pääasia, eli Nita;


Nuo kuulokkeet pysyvät paremmin päässä noiden antennien takana kuin edessä. Mutta siis, Nita on yksinkertaisesti upea. Silmät ovat kauniin väriset ja ripsissä ei ole ollenkaan hileitä. Kuvista voi huomata pienen hehkun, sillä Nitan erityistaito (kasvot hohtaa pimeässä) on aika voimakas. Hieman varjoa ja sen huomaa jo. Nitan puku tyylikäs ja kauniin värinen. Nitan koko keho on täysin läpinäkyvä.


Nita on hieman muita Noveja lyhyempi, en vain tiedä miksi. Liittyykö lyhyyteen jokin taustatarina, sillä ainakin tuohon energialaariin pitäisi mahtua Novi kuin Novi. Itse Energy Pod on tämän näköinen;


Tuohon eteen kuuluu vielä sellainen läpinäkyvä muovisuoja, mutta en onnistunut ottamaan sen kanssa sellaista kuvaa, etten itse näkyisi heijastumassa. Koska haluan jakaa tänne vain kivoja ja nättejä juttuja, niin sellainen ei päässyt sensuurin läpi. Joten kuvasin hökötyksen ilman suojakuorta.

Jujuhan on se, että Nita (tai mikä tahansa Novi) "leijuu" tuolla kyydissä ja lemmikki siinä mukana pyörii. Mitään taikuutta ei asiaan liity, sillä nukke ja lemmikki vain kiinnitetään koneen seinään noilla läpinäkyvillä pidikkeillä.


Malie Taskerin lemmikki 4.0 pääsi mukaan, sillä Nitalla ei tule lemmikkiä mukana. 4.0:n ilme ei ole kovin vakuuttunut.

Valmiina!
Kun laitteen takana olevaa nappia siirtää, lähtee kone käyntiin. Valot vaihtaa väriä, Nita heiluu ja lemmikki pyörii. Laitteen hurina säikäytti kissat.

4.0 parka...

Itselleni tämä vekotin on ihan turha, sillä ostin tämän enemmän tuon nuken takia. En varmasti olisi ikinä ostanut tätä normihinnalla. Alennuksen jälkeenkin tästä tuli kallein Novi minkä olen tähän mennessä ostanut, mutta kerrankos sitä eletään.

Nyt ei ole uusia Noveja tulossa (tai eihän sitä koskaan tiedä) tänne, koska en ole mistään yhtään etsiskellyt. Mutta pidän tottakai silmät auki sopivien yksilöiden varalta...

4 kommenttia:

  1. missä näitä vielä on :O en ole enää törmännyt ainakaan kahteen vuoteen novi starseihin :( olen samaa mieltä, että nita lite on kauneimpia novi stars-nukkeja :) hienoja kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joensuusssa eräässä lastentarvikeliikkeessä on hyllyssä vielä Malie Taskeria ja Sila Clopsia. Ovat olleet alennuksella myynnissa ties kuinka kauan. Samassa liikkeessä oli vielä viime syksynä Bratzillaz-nukkeja myynnissä, joten täällä päin taidetaan myydä varastot loppuun vaikka siihen menisi ikuisuus. :D

      Poista
    2. ookei :D laittaisivat nettiin, menisi helposti! :D

      Poista
    3. Liian nykyaikaista sellainen. :D

      Poista

Kivat kommentit piristää aina. Jokainen kommentti kuitenkin tarkistetaan ennen julkaisua, joten ne eivät ole näkösällä heti. Kiitos kommentistasi.